Ostindiefararen Götheborgin vierailu
alkuna historialliselle tapahtumaviikolle

Götheborgin vierailu ja Kaksi maata -tapahtumaviikko kiinnosti tuhansia.

 

1700-luvun purjelaiva Götheborgin vierailu Helsingissä ja sen myötä käynnistynyt tapahtumaviikko kiinnosti kymmeniä tuhansia ihmisiä. Jo laivan saapuessa Eteläsatamaan sunnuntai-iltana 8.6. yleisömääräksi arvioitiin noin 20 000. Viikon aikana aluksella Eteläsatamassa ja Suomenlinnassa ehti vierailla yhteensä noin 15 100 henkilöä, mikä ylitti järjestäjien rohkeimmatkin odotukset.

 

Satamafestivaalin ruotsalaisten ja suomalaisten huippuartistien tähdittämät ilmaiskonsertit Eteläsataman Lyypekin laiturilla vetivät neljänä iltana väkeä katsomoon yhteensä noin 13 500 ja Helsinki-päivän aikana lisäksi vielä noin 8 000. Viikon aikana järjestettyihin seminaareihin ja yleisöluentotilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 500 henkilöä.

 

Götheborg-laivan vierellä sijainnut näyttelyteltta kertoi kuvin ja tekstein kiinnostavia tarinoita sekä Götheborg-laivan ja Itä-Intian Kauppakomppanian historiasta että Suomen historiasta Ruotsin aikaan.




Käynnistä video klikkaamalla kuvaa.